”Tukikuvitettu Tehtäväpaketti – kieliversiot” sisältää kaikki neljä käännösversiota suomenkielisestä Tukikuvitetusta tehtäväpaketista (englanti, arabia, kiina, albania), sekä ulkoasultaan identtisen suomenkielisen Tukikuvitetun Tehtäväpaketin. Tuote toimitetaan ladattavina PDF-tiedostoina. Tukikuvitettu tehtäväpaketti on laaja harjoitusmateriaali, joka sisältää kaksikymmentäkolme puheterapeutin laatimaa harjoitusta, joita aikuinen ja lapsi voivat tehdä yhdessä.
Tukikuvitetun Tehtäväpaketin tehtävät harjoittavat lapsen kielelliskognitiivisia taitoja. Suuri osa tehtävistä on toiminnallisia, ja ne on suunniteltu niin että niitä toteutetaan tehtävästä riippuen sisällä tai ulkona: sekä liikkuen että pöydän ääressä istuen. Tehtävissä on myös huomioitu eri aisteja (kuulo, näkö, tunto, maku). Tehtävissä harjoitellaan tekemisen ja touhuamisen ohessa sanastoa, käsitteitä, suun alueen motoriikkaa, vahvistetaan ympäristön äänien havaitsemista ja harjoitellaan kuuntelemista, kuullun ymmärtämistä ja kertomista sekä keskustelua. Harjoituksia riittää kuukauden jokaiselle arkipäivälle.
Tehtäväpaketin sisältämät käsitteet ja sanaston aihepiirit:
Pihapiirin eläimet ja luonto, uimaranta, säätila, kulkuvälineet, keittiö, liikkumisen verbejä, sijaintikäsitteitä, kuvailevia sanoja/adjektiiveja, määrän käsitteitä, kysymysanoja, värit ja tunteet.
Tukikuvitetun tehtäväpaketin sisällysluettelo:
- Aarteita uimarannalla
- Metsäretkelle!
- Syökää jäätelöä
- Sää ulkona
- Retkelle eri kulkuvälineillä
- Kirjastoon!
- Pihapiirin eläimet
- Pillitehtävä
- Aarteen etsintä + aarrekartta
- Kauppatehtävä
- Keittiötehtävä
- Leipomistehtävä
- Kuuntelutehtävä sisällä
- Kuuntelutehtävä ulkona
- Värikäs autotehtävä
- Kerro ja piirrä: ikkuna
- Jutellaan kiipeilyhommista
- Piirtämistehtävä, helppo
- Piirtämistehtävä, vaikea
- Aarteita pihalla ja metsässä
- Kumpi
- Vastakohtamuistipeli
- Värilippikset
Tämän Kuva Kuvalta -tuotteen mukana tulee tarkat ohjeet, joten niin perheiden kuin eri alojen ammattilaistenkin on helppo ottaa tuote käyttöön. Tukikuvitettu Tehtäväpaketti on valmis sellaisenaan: tulosta ja ota käyttöön ilman suurempia viimeistelyjä! Latauslinkki toimii kuukauden ajan. Tuotteen ostajalla on oikeus kopioida tuotetta oman perheen käyttöön sekä oman ryhmän oppilaiden tai omien asiakkaiden käyttöön. Muu materiaalin jakaminen, levittäminen ja kopioiminen missään muodossa on ehdottomasti kielletty.
Reviews
There are no reviews yet.