Tulostettavan pdf-muotoisen Kuva Kuvalta Viikkokalenterin avulla luot selkeyttä ja struktuuria lapsen viikkoon! Kalenterin avulla lapsi oppii hahmottamaan ajan kulua ja ajan käsitteitä. Lapsi näkee kalenterista mitä eri viikon päivinä tapahtuu, ja minä päivänä hänen odottamansa asia on vuorossa: näin ollen kalenterin tultua lapselle tutuksi, lapsi voi käydä kalenterilla katsomassa esimerkiksi milloin junamatka mummolaan on tulossa! Tällöin hänen tarvitsee kysellä ja varmistella odotetun asian ajankohtaa vanhemmilta mahdollisesti hieman harvemmin 😉
Tämä pdf- muotoinen Viikkokalenteri -tuotepaketti sisältää viikkopohjan sekä 48 erillistä kuvaa, joista osa on muokattavissa yksilöllisen tarpeen mukaan. On suositeltavaa päällystää sekä viikkokalenteripohja että irtokuvat, jotta ne kestävät paremmin käytössä. Muokattavat erityismerkkikuvat voi yksilöidä joko ennen päällystämistä, tai päällystettyihin kuviin voi piirtää lisämerkintöjä kaupoissa myytävillä pyyhittävillä tusseilla.
_ _ _
OHJEET:
Tulosta ja päällystä ensimmäisen värillinen viikkokalenteripohja sekä kahdelta sivulta irti leikkaamasi kuvat ja muokattavat erityismerkit. Merkitse viikkokalenteriin viikon päätapahtumat valmiilla kuvilla, erityismerkkikuvilla, tai piirtämällä tapahtumat kalenteriin pyyhittävällä tussilla.
Erityismerkkikuvat ovat muokattavia, voit piirtää niihin tarkentavia yksityiskohtia pyyhittävällä tussilla. Muista piirtäessäsi kertoa lapselle mitä kuva sillä kertaa symboloi! Kuvat pysyvät kiinni kalenteripohjassa esimerkiksi sinitarran avulla. Erityismerkkien selitykset:
- AJANKÄSITESANAT: Merkitse käsillä oleva päivä siirtämällä tänään-kuva päivän nimen yläpuolelle. Jos haluat, voitte ottaa käyttöön myös muut ajankäsitekuvat eilen, huomenna, toissapäivänä ja ylihuomenna.
- TÄHDET: näillä voit kuvata erityistä tapahtumaa, esimerkiksi kaverin syntymäpäiväjuhlia. Kirjoita riville tapahtuman nimi.
- KATTO: katon alle piirretään tarkennus paikasta, esimerkiksi päiväkotikavereiden naamat päiväkodin symboliksi, ostoskori kauppaa symboloimaan tai pallon kuva jalkapallotreenejä kuvastamaan.
- IHMINEN: kasvokuvalla voit symboloida henkilöä. Voit piirtää kasvoihin henkilöön liittyvän tarkennuksen, esimerkiksi isälle tämän lippiksen ja vaarille tämän parran.
- TYHJÄ: voit hyödyntää tyhjiä kuvia ja piirtää niihin haluamasi asian. Tikku-ukot ja yksinkertaiset muodot toimivat mainiosti, kun samalla kerrot lapselle piirroksesta: yhdellä kerralla piirtämäsi ympyrä voi tarkoittaa pitsaa, ja toisella kertaa jääkiekon kiekkoa!
TARVITSET LISÄKSI:
- päällystysmateriaaliksi laminointivälineet tai kontaktivuovia, 2. sinitarraa tai tarranauhaa irtokuvien kiinnittämiseksi kalenteripohjaan 3. pyyhittävän tussin, jos haluat tehdä vaihdeltavia merkintöjä kuviin niiden päällystämisen jälkeen.
_ _ _
Oston jälkeen saat latauslinkin, jonka kautta voit ladata tämän pdf-muotoisen tuotepaketin omalle tietokoneellesi ja tulostaa sieltä käyttöösi. Latauslinkki toimii yhden kuukauden ajan.
Tämän oppi- ja kuntoutusmateriaalin tekijänoikeudet omistaa Heidi Leirimaa. Tämän tuotteen ostajalla on oikeus kopioida tuotetta oman perheen käyttöön sekä omien asiakkaiden tai oman ryhmän oppilaiden käyttöön. Muu materiaalin jakaminen, levittäminen ja kopioiminen missään muodossa on ehdottomasti kielletty.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.