Tässä blogitekstissä jaan kollegan kokemuksia ja ideoita siitä miten Kuva Kuvalta -tuoteperheen Tukikuvitettua Tehtäväpakettia voi käyttää, soveltaa ja laajentaa etänä pidettävässä puheterapiassa! Testailemassa ja ideoitaan jakamassa on ollut innokas puheterapeuttikollega Elorannan Heidi, joka ryhtyi vastikään kokeilemaan Kuva Kuvalta -tuotteita etäterapiassa.

Etäterapiassa materiaaleja voi aika kivasti käyttää niin Power Point -tehtävien muodossa, dokumenttikameran kautta kuin taustakuvanakin. Aiemmassa blogitekstissäni olikin jo vinkki siitä miten etäkäynninkin voisi pitää ulkona ja kuvayhteyden kautta bongailla pihalta löytyviä asioita yhdessä. Seuraavaksi siis ideoita puheterapeuttikollegan omin sanoin siitä miten Tukikuvitetun Tehtäväpaketin tehtäviä voi hyödyntää työhuoneesta käsin pidettävässä etäterapiatuokiossa!
- Aarteita uimarannalla
Tästä voisi hyvin tehdä taustakuvan terapeutin taakse, eli valita vaikka jokin valmis rantakuva (Googlesta tms.) ja lisätä siihen simpukoita ja muita tehtävään liittyviä kuvia. Sitten voisi yhdessä laskea siitä taustakuvasta, miten monta simpukkaa ym. kuvassa näkyy. Terapeuttihan voi eläytyä myös laittamalla vaikka kesähatun ja arskat päähän. Miksei sama lapsellekin 😀 Ja taustalle aaltojen kohinaa YouTubesta! Käynnin jälkeen tämä toimii myös kivana kotitehtävänä, kun käsitteet ja idea ovat tulleet tutuksi niin lapselle kuin vanhemmillekin.
- Metsäretkelle
Näitä kuvia olen soveltanut muihinkin sijaintikäsiteharjoituksiin. Ne ovat olleet mukavan selkeitä. Yksi sovellus oli mm. sellainen, että mulla oli taustakuvana tuoli ja sitten toin eri eläimiä kuvaan. Osa meni tuolin päälle, alle tai viereen. Sitten nimesimme yhdessä, minne eläin meni. Toiminnallisempaa saa niin, että annetaan lapselle ohjeita esim. aarteenetsinnän tiimoilta ”käy kurkkaamassa, onko aarre sängyn alla, pöydän päällä jne”. Etukäteisvalmisteluna se, että vanhempi on piilottanut jonkin pienen aarteen kotiin ja kertonut sijainnin terapeutille. Jee, lopuksi lapsi löytää aarteen kun on muutamasta paikasta ensin sitä etsinyt! 🙂
- Syökää jäätelöä
Tämänhän voi tehdä joko oikeasti tai leikisti. Aika kivasti saa yhdistettyä esim. jäätelökauppaleikkiin. Ensin valitaan millainen jätski halutaan ja sitten kootaan pallot. Sitten maistellaan tai ”maistellaan”. Lopuksi voi tehdä saman jollain muullakin ruoalla tai juomalla, niin saa vertailua.
- Sää ulkona
Tätä olen käyttänyt aika paljon. On katsottu ikkunasta, millainen sää nyt on oikeasti ja tehty harjoitus myös esim. Facebookista löytyneellä Sairaalaklovnien videolla https://www.facebook.com/137772672929462/posts/4016781318361892/ Tämä oli tosi hauska monille, mutta Tehtäväpaketin kuvista puuttui lumi/räntäsade ja raekuuro 🙁 Suunnitelmissani on tehdä tämä harjoitus myös taustakuvatehtävänä niin, että terapeutin luona sää vaihtuu ja sitten mietitään, mitä vaatteita ym. kyseisessä säässä voisi tarvita.
- Retkelle eri kulkuvälineillä
Kulkuvälinefaneja löytyy useita, joten erilaisia kulkuvälinetehtäviä on tullut ja tulee käytettyä paljon 😀 Näiden kuvien avulla voidaan esim. lähteä yhdessä retkelle. Valitaan, millä mennään retkelle sekä kohde. Sitten – jälleen 😀 – vaikka taustakuvia hyödyntäen tai YouTube-videosta katsoen lähdetään retkelle.
- Kirjastoon!
Kerrontaharjoitusten tueksi hyviä kuvia.
- Pihapiirin eläimet
Samoja ajatuksia kuin rantatehtävän osalta.
- Pillitehtävä
Tätä en ole ollenkaan hyödyntänyt vielä. Harjoituksen voi kuitenkin aika kivasti tehdä yhdessä lapsen kanssa vaikka dokumenttikameran kautta. Samalla tulee hyviä sijaintikäsiteharjoituksia, jos reitti kulkeekin välillä palikan vierestä, sillan ali jne 🙂
- Aarteen etsintä
Tätäkään en ole tällaisenaan käyttänyt, mutta voisi hyvin olla yhdistettävissä aiemmin kuvaamaani aarteenetsintään.
- Kauppatehtävä
Tämän soveltaminen etänä käy helposti, kun lasta voi pyytää etsimään kotoa jotain kovaa, pehmeää jne. Tehtävää on myös helppo laajentaa muihinkin käsitteisiin.
- Keittiötehtävä
Olen käyttänyt soveltaen niin, että on mietitty eri esineistä, mihin huoneeseen ne kuuluvat. Nimeämistä ja käyttötarkoituksen pohtimista myös samalla 🙂
- Leipomistehtävä
Tämä on tosi kiva tehtävä kotiharjoitukseksi! Minun on ollut tarkoitus tehdä lisäksi vielä yksityiskohtaisemmat kuvitetut ohjeet, mutten ole vielä ehtinyt tehdä niitä. Eli että jokainen ohjeen rivi on vielä tarkemmin kuvitettu ymmärtämisen tueksi ja myös niin, että lapsi voi niiden avulla itse kertoa, mitä pitää tehdä.
- Kuuntelutehtävä sisällä
Hyvä havainnointiharjoitus, joka toimii vaivatta etänäkin 🙂 Tähän voi myös keksiä jotain hassuja lisä-ääniä YouTuben, Papunetin äänipankin tms. avulla. Yllättävät ja hassut jutut pitää hyvin mielenkiintoa yllä etäkäynneillä!
- Kuuntelutehtävä ulkona
Jos nro 13 on tehty käynnillä, nro 14 on helppo antaa kotitehtäväksi, kun idea on perheelle jo tuttu. Myös tämän voi tehdä myös niin, että soitetaan netistä jotain muitakin ääniä ja tunnistetaan niitä. 🙂
- Värikäs autotehtävä
Tosi hyvä kotitehtävä ollut, tässä on myös laskettu eri väristen autojen lukumäärät. Käynnillä voisi hyvin taas hyödyntää taustakuvaa tai PowerPointia tms.
- Kerro ja piirrä: ikkuna
Tämä on mulla vielä täysin kokeilematta!
- Jutellaan kiipeilystä
Hyvä päättelytehtävä, joka on helppo tehdä etänä! Netistä poimitut valokuvat (esim. kuva kiipeilytelineestä) on tähän kiva lisä rinnalle.
- ja 19. Piirtämistehtävät
Nämä mulla vielä täysin kokeilematta!
- Aarteita pihalla ja metsässä
Samat ajatukset kuin ranta- ja pihan eläimet -tehtävissäkin 🙂
- Kumpi?
Hyviä päättelytehtäviä, jotka on helppo tehdä käynnillä dokumenttikameran kautta tai lähettää kotitehtäväksi.
- Vastakohtamuistipeli
Vastakohtien harjoittelua ei ole just nyt ollut, mutta lähitulevaisuudessa tulee käyttöön varmasti. Kuvapareja saatan tehdä vähän lisää 🙂
- Värilippalakit
Tää on ollut tosi hauska tehtävä! Vähän tosin laajensin tehtävää, jotta sain eläimiä ja värikäsitteitä lisää. Tein myös toimintataulun ohjeiden antamisen tueksi. Lähetin matskun etukäteen perheelle ja sitten tehtiin yhdessä etäkäynnillä. Välillä lapsi antoi mulle ohjeita, välillä minä hänelle. Tämä on ollu tosi tykätty tehtävä 🙂
Suuret kiitokset puheterapeutti Heidi Eloranta että koekäytit ja sait näin upeasti Tukikuvitetun Tehtäväpaketin toimimaan myös etäterapiassa! Ihania kokemuksia ja ideoita meille kaikille hyödynnettäväksi!
Iloisia harjoitushetkiä myös etäterapiaan!
Toivottelee Kuva Kuvalta -Heidi
…eli Leirimaan Heidi, erotukseksi testikäyttäjästä 😀
Tutustu Tukikuvitettuun Tehtäväpakettiin eri kieliversioineen verkkokaupassa: